Liiketoiminta teknologiassa – uusia mahdollisuuksia, uusia innovaatioita

Liiketoiminta teknologiassa – uusia mahdollisuuksia, uusia innovaatioita

Työelämä on ollut muutoksen partaalla pitkään. Muutos on jo konkreettisesti nähtävissä, ja uudistukset ovat muokanneet monen arkea sekä työelämää. Kehittyvän teknologian hyödyntäminen: ammattien automatisointi, työtehtävien korvaaminen roboteilla sekä tekoälyllä ovat vieneet työelämää kohti uudistuksia. Teknologia on kasvava ala, laajeten nopealla tahdilla kaikille työelämän aloille. On siis tärkeää pysyä kehityksen mukana ja huomata teknologian tuomat lukemattomat mahdollisuudet.

Digitaalisen vallankumouksen syitä

Jo pitkään on uutisoitu työelämän murroksesta lisääntyvän teknologian hyödyntämisen seurauksena. On pelätty robottien työelämän valtaamista, työpaikkojen katoamista ja työttömyyden lisääntymistä. Suuria muutoksia on kuitenkin tapahtunut ennenkin. Siirtyihän ihmiskunta maatalousyhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan. Teknologian kautta saapuva muutos on vain radikaalimpi. Voidaankin puhua digitaalisesta vallankumouksesta. Työelämä muuttuu jatkuvasti täydentämään ihmisten tarpeita tehokkaammin. Nykyihminen on kärsimätön ja kiireinen. Siksi tarvitaan teknologiaa helpottamaan ja nopeuttamaan arkipäiväisiä toimintoja. Kaupassa maksaminen käy nopeammin pankkikortilla tai puhelimella kuin kolikkoja laskemalla. Lomamatkojen varaaminen netistä tuo esille enemmän mahdollisuuksia, kuin matkatoimistosta käsin. Pankkiasiatkin voi helposti ja nopeasti hoitaa puhelimella ilman jonoa ja odottelua.

Raha tunnetusti vaikuttaa kaikkeen, myös digitalisoitumisen syihin. Digitalisaatio on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen suuresti tuotannon, taloushallinnon ja tukitoimintojen tehtäviin. Tuotantotehtävät on helppo korvata roboteilla, jotka suorittavat työn nopeammin kuin ihminen, ja mikä tärkeintä, robottityövoima on myös halvempaa. Mikä ei päihittäisi taattua, nopeaa ja halpaa työvoimaa?

Digitalisaation hyvät ja huonot puolet

Sanat tehokas ja edullinen ovat avainsanoja kannattavassa liiketoiminnassa ja toimivissa innovaatioissa. Digitalisaatio antaa mahdollisuuden tehokkuuteen ja edullisempiin kustannuksiin. Onko digitalisaatiossa ollenkaan huonoja puolia?

Työttömyys huolettaa ja puhuttaa edelleen ihmisiä digitalisaation seurauksena. Kuitenkin vain pieni osa työnantajista odottaa digitalisaation vähentävän työpaikkojen määrää. Työttömyyshuolta helpottaa se, että kehityksen myötä syntyy myös uusia työpaikkoja. Robottien huoltajia tarvitaan sekä uusia ammattilaisia tekoälyn häiriötilanteiden selvittämiseksi. It-alan ammattilaisille on lisääntyvissä määrin työtehtäviä. Myös asiakastyössä sekä henkilöstöhallinnossa voidaan odottaa henkilöstö määrän kasvua.

Myös ihmisläheisyyden vähentyminen huolettaa digitalisaatiossa. Suuri osa arkipäiväisistä askareista voidaan hoitaa internetin välityksellä. Ostoksetkin on mahdollista maksaa itsepalvelukassalla. Saako mistään enää asiakaspalvelua oikean ihmisen kanssa? Totta on, että ihmisläheistä asiakaspalvelua on vähenevissä määrin. Kuitenkin automatisaation yleistyessä myös palvelujen kulutus on lisääntynyt. Ihminen on kiireisempi, mikä saa hänet kuluttamaan palveluita enemmän. Palvelut voivat olla esimerkiksi siivous-, rakennus-, tai kauneudenhoitopalveluita. Lisääntyvä palveluiden käyttö puolestaan lisää jälleen ihmisläheistä asiakaspalvelua. Vielä ainakaan ei voi tilata robottia siivoamaan tai leikkaamaan hiuksia.

Miten teknologiaa voisi itse hyödyntää liike-elämässä?

Teknologia osataan nähdä mahdollisuutena ja ratkaisuna moneen ongelmaan. Miten teknologia voisi hyödyntää itse yksityisenä henkilönä tai yrityksenä? Monet yritykset ovat lanseeranneet omalle yritykselleen mobiilisovelluksen, joka auttaa asiakkaita tutustumaan palveluun paremmin ja käyttämään palvelua puhelimensa välityksellä. Esimerkiksi linja-autoyhtiöt ovat helpottaneet matkalippujen hankkimista mobiilisovelluksella. Oman mobiiliisovelluksen lanseeraaminen onkin tätä päivää, ideoita oman sovelluksen kehittämiseen löytyy muuna muassa selaamalla muiden mobiilisovelluksia. Myös oman yrityksen toimintojen ulkoistaminen:Frilansfinans.fi teknologian avulla voi olla tietyssä tilanteessa hyvä vaihtoehto helpottamaan omaa työtaakkaa. Teknologia ja digitalisoituminen antavat lukemattomia mahdollisuuksia uusiin innovaatioihin. Vain oma luovuus on rajana.

dante