Robotisaatiolla tarkoitetaan yhteiskunnallista ilmiötä, jossa erilaisia toimintoja ja prosesseja korvataan kokonaan tai osittain roboteilla. Tällä kehityksellä on suuria vaikutuksia eri toimialoille ja laajemmin ihmisten elämään. Taloudellinen arvonmuodostus, jonka pohjalle yhteiskuntien kehittyminen ja vaurastuminen rakentuu, on perustunut ihmistyölle. Kun ihmiset korvataan roboteilla, syntyy lukuisia haastavia kysymyksiä, joihin pitää pystyä vastaamaan.
Robotisaatio voidaan siis nähdä sekä uhkana että mahdollisuutena. Toisaalta ajatellaan, että robotit voivat tehdä töitä, jotka usein eivät ole mielekkäitä ihmisille. Etenkin paljon toistoja ja yksinkertaisia rutiineja sisältävät työt ovat helppoja roboteille, mutta pitkässä juoksussa vähemmän palkitsevia ihmisille. Samalla on kuitenkin arvioitu, että monet muutkin työt saattavat siirtyä roboteille tulevaisuudessa.
Robotisaatiosta on puhuttu paljon viimeisinä vuosina. Robotit eivät kuitenkaan ole uusi asia, vaan niitä on käytetty vuosikymmeniä perusratkaisuina esimerkiksi monissa tehtaissa. Nykyisessä robotisaatiokeskustelussa korostuu ajatus siitä, että roboteilla voi olla sellaisia kykyjä, jotka on aiemmin liitetty ainoastaan ihmiseen – esimerkiksi empatiaa, oppimista ja tilanteisiin sopeutumista.
Teknologinen kehitys on tuottanut koneoppimisen kaltaisia ratkaisuja, jotka tekevät roboteista entistä älykkäämpiä. Ne eivät toista ainoastaan yksittäistä, yksinkertaista mekaanista toimintoa, vaan ne pystyvät analysoimaan datamassoja sekä tilanteita ja ehdottamaan ratkaisuja. Robotit pystyvät paitsi käsittelemään valtavia määriä tietoja äärimmäisen nopeasti, myös tekemään koonteja ja havaitsemaan olennaiset asiat sekä eri asioiden väliset yhteydet ja painotukset. Tällaisia kykyjä on usein ajateltu olevan vain ihmisillä.
Robotisaation laajuudesta ja todellisesta merkityksestä yksittäisen ihmisen elämään ei voida sanoa tyhjentävästi mitään. Joidenkin arvioiden mukaan robotisaatio ei olennaisella, mullistavalla tavalla vaikuta ihmisten elämään ja arkeen tulevina vuosikymmeninä. Robotisaatio tarjoaa erilaisia välineitä, mutta ei muuta ihmisten kokemuksia elämästä dramaattisesti. Toisen ääripään arviot ovat päinvastaisia ja robottien nähdään jopa uhkaavan ihmiskuntaa, tavalla tai toisella. Riippumatta näkemyksestä on selvää, että robotisaatio on merkittävä ilmiö, jonka sivuuttamiselle ei ole mitään perusteita.