Teknologia kuuluu Suomen suurimpiin vientituotteisiin

Teknologia kuuluu Suomen suurimpiin vientituotteisiin

Suomi tunnetaan yhtenä teknologian edelläkävijöistä. Tunnetuin vientituotteemme oli Nokia, joka kuului maailman ensimmäisiin matkapuhelinvalmistajiin. Nokian matkapuhelimet olivat kansallinen ylpeyden aihe ja yritys vei teknologiaa eteenpäin suurilla harppauksilla. On siis todella syytä olla ylpeä Nokiasta ja siitä, että Suomi tunnetaan yhä edelleen monien keskuudessa juurikin teknologiamaana.

Teknologia onkin Suomen suurin vientiala. Käytännössä se koostuu viidestä eri päätoimialasta. Nämä toimialat tarjoavat elinkeinon hyvin monelle ja tuovat aina vain lisää työpaikkoja Suomeen. Teknologia-alan yritykset myös toimivat kansainvälisesti suurilla markkinoilla ja tuovat sitä kautta lisää tuloja Suomeen. Tuloilla ja niistä maksettavilla veroilla voidaan tukea kaikkien suomalaisten hyvinvointia panostamalla esimerkiksi koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Näin voidaankin sanoa, että teknologia tuo paljon hyvää Suomeen ja suomalaisille.

Teknologian päätoimialat

Suomessa merkittävin teknologian päätoimiala on ehdottomasti elektroniikka- ja sähköteollisuus. Elektroniikkateollisuuteen kuului myös Nokia. Jokainen kuluttaja ostaa elektroniikkaa ja hyödyntää sitä monin eri tavoin päivittäisessä elämässään. Juuri sen vuoksi elektroniikka- ja sähköteollisuuden aloilla on aina kysyntää. Elektroniikkaa ja siihen kuuluvia lisätarvikkeita myydään jatkuvasti ja myyntilukujen määrät vain kasvavat vuosikymmenten kuluessa. Nykyisin verkkokauppa on helpottanut ostamista ja tuotteiden saamista kätevästi kotiovelle asti. Esimerkiksi https://www.tekniikkaosat.fi/ myy kattavasti latureita ja muita tarvikkeita kaikille puhelinmerkeille ja -malleille.

Kone- ja metallituoteteollisuus on myös suuri osa Suomen vientiä. Suomen parasta osaamista tällä alalla ovat erityisesti risteilyalukset sekä niiden moottorit. Moni maailman suurimmista ja suosituimmista risteilyaluksista onkin lähtöisin Suomesta. Myös suomalaiset hissit kuuluvat maailman parhaimmistoon. Hisseistä parhaiten tunnetaan Kone, jonka hissejä voi nähdä joka puolella maailmaa. Kone- ja metallituoteteollisuuden tuotanto on siis hallussa, mutta niin on myös esimerkiksi tutkimustyö sekä koulutus. Uusia osaajia saadaan koko ajan Suomen työkentälle.

Muita teknologia-alan päätoimialoja ovat tietotekniikka, metallien jalostus sekä suunnittelu ja konsultointi. Tietotekniikka on ehdottomasti koko ajan nousussa oleva ala, jolle tarvitaan tulevaisuudessakin osaamista. Suomesta sellaista löytyy jo mukavasti. Suomi on noussut tunnetuksi erityisesti tietokonepelien osalta. Angry Birdsin luonut Rovio vei Suomea maailmalle melkein yhdessä yössä, sillä Angry Birdsistä tuli erittäin suosittu ja ympäri maailman pelattu tietokonepeli. Sittemmin Angry Birdsin tarina on kasvanut ja laajentunut. Nykyään vihaisten lintujen ympärille on tehty niin elokuva kuin muitakin oheistuotteita. Myös metallien jalostuksen voidaan odottaa kasvavan, sillä metalleille on aina vain enemmän kysyntää. Teknologia-alan suunnittelua ja konsultointiakin tarvitaan aina ja Suomelta löytyy paljon osaamista kyseiseltä alalta.

dante